Britanian kuninkaallisen ilmavoimien Ch-47 chinook.

Iso-Britanian kuninkaallisten ilmavoimien Chinook kopterit vierailulla – Extra kävi tutustumassa

Puolustusvoimilla on kesän aikana ollut runsaasti kansainvälistä koulutus- ja harjoitustoimintaa. Tilanne on palautunut koronaa edeltävälle normaalille tasolle.

Yhteistyötä on tehty pääasiassa Ruotsin, Yhdysvaltojen ja Iso-Britanian kanssa. Lisäksi toimintaa on ollut myös Saksan, Norjan sekä Naton ja JEF-kehyksen mukaisesti. Suomi liittyi Iso-Britanian johtamaan JEF toimintaan vuonna 2017. Sen tarkoituksena on parantaa siihen kuuluvien kymmenen maan yhteistyötä esimerkiksi kriisitilanteiden varalta. JEF:n toiminta keskittyy pääasiassa Itämeren alueelle ja Pohjois-Eurooppaan.

Tällä hetkellä on käynnissä Utin jääkärirykmentin Helikopteripataljoonan johtama harjoitus yhdessä Yhdysvaltojen Maavoimien ilmailun ja Iso-Britanian kuninkaallisten ilmavoimien kanssa. Harjoitus on tuonut Suomeen Yhdysvalloista kaksi CH-47 Chinook-helikopteria, kaksi UH-60 Black Hawk-helikopteria ja noin 40 sotilasta. Myös Iso-Britania on tuonut harjoitukseen kaksi CH-47 Chinook-helikopteria sekä noin 30 sotilasta. Suomesta harjoitukseen osallistuu NH90-kuljetushelikoptereita. Harjoituksen johtajana toimii Everstiluutnantti Jaakko Kauppinen.

Harjoituksen tarkoituksena on mm. parantaa yhteistoimintakykyä kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Harjoitus alkoi 19. heinäkuuta ja jatkuu 12. elokuuta saakka.

Jaako Kauppisen mielestä yhteistyö on sujunut joukkojen välillä erittäin hyvin, koska käytännöt ovat olleen alunperinkin hyvin samanlaisia.

Toiminta tukeutuu pääosin Satakunnan Lennoston alueisiin ja tiloihin. Osa Iso-Britanian koneista liikkuu myös Viron puolella. Harjoitukseen osallistuvat helikopterit ovat kaikki kuljetushelikoptereita. Suomen ilmatilassa harvemmin nähtävät helikopterit ovat kiinnostaneet ihmisiä ja moni on käynyt bongaamassa erityisesti ikonisen raskaan noston CH-47 Chinook-rahtihelihelikopterin. CH-47 Chinook-helikopteria käyttää kaikkiaan 22 maata. Kone on kehitetty jo 60-luvulla.

Sen ajan koneista on käytössä enää yksi muu sotilaskäyttöön suunniteltu C-130 rahtikone. CH-47 Chinook-helikoptereilla on erittäin suuri kantokyky. Se pystyy nostamaan suuria taakkoja (lentoonlähtöpaino 22680 kg) ja sitä on käytetty sotilastoiminnan lisäksi humanitäärisessä avustustehtävissä, sekä luonnonkatastrofien aikana. CH tarkoittaa rahtihelikopteria ja Chinook nimi on tullut intiaanien Chinookan-kansasta. Yhdysvaltojen armeijan helikopterit on nimetty usein intiaanien mukaan. Kone on suunniteltu kuljettamaan kerralla noin 36 matkustajaa. Vietnamin sodan aikana koneen kerrotaan kuljettaneen enimmillään 147 pakolaista yhdellä kertaa. Koneen miehistöön kuuluu aina lentäjä, perämies ja lentoinsinööri.

Keskiviikkona 3.8 Puolusvoimat järjesti median edustajille tilaisuuden tutustua harjoitukseen ja sen kalustoon. Tapahtuman huipentumana tarjoutui tilaisuus päästä Iso-Britanian kuninkaallisten Ilmavoimien CH47-Chinookin kyytiin. Jo lyhyessä ajassa sai itse kokea, kuinka uskomattomiin liikkeisiin valtavan kokoinen kone pystyy.


Yhteisen koulutus- ja harjoitustapahtuman tavoitteena on myös yhtenäistää toiminnat ja vahvistaa Suomen puolustuskykyä. Iso-Britanian osalta harjoitus päättyy viikolla 31.

2 Comments

  1. Harri.
    5.8.2022 12:38

    Tosi hyvin tehty uutinen. Paras mitä on tähän mennessä extra uutisiin tehty 👍
    Tämmöisellä asenteella tehtyjä juttuja lisää.

    Vastaa
  2. pöh
    7.8.2022 13:01

    Ilmeiseti Suomessa on unohdettu sodan kauheudet? Muuten tätä sodan lietsomista ja ihailua ei voi ymmärtää.

    Edelleen, kuinka moni teistä on valmiita kuolemaan ja tappamaan perheensä Ukrainan takia?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top