Vaalit tulee, tunnista narsisti

Ja näitä on ollut aina erityisesti toimittajien, taitelijoiden, politiikkojen, järjestöihmisten ja lahkojen sekä yrittäjien keskuudessa : Narsisti on hyväksikäyttäjä.
Hänelle kaikki ihmissuhteet ovat olemassa vain omien tarpeiden tyydytystä varten. Narsisti on jäänyt 2-vuotiaan kehitystasolle: hän ei ole kyennyt erillistymään äidistään ja näkee siksi toiset ihmiset itsensä jatkumona. Narsisti rikkoo toisten ihmisten rajoja, manipuloi heidät toteuttamaan omia päämääriään ja samalla mitätöi heitä. Narsisti siirtää heikkoutensa kanssaihmisiinsä ja paistattelee omassa erinomaisuudessaan.

Narsistia ei voi muuttaa rakkaudella

Narsisti ei kykene vastavuoroiseen ihmissuhteeseen eikä hän tunne empatiaa. Narsisti sivuuttaa kanssaihmistensä mielipiteet ja tarpeet. Alistumaan taipuvaiset ihmiset valjastetaan oman itsetunnon pönkittäjiksi, ei-alistuvat ihmiset synnyttävät narsistissa puolestaan häpeän tunnetta ja raivoa.
Tilaa kirja: Sata tapaa tappaa sielu
Narsisti ei itse ymmärrä omaa tilaansa. Siksi narsistia ei pysty muuttamaan.
Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen :” Seinähullunkin voi parantaa, mutta narsistia ei koskaan.”

Narsistista voi tulla riippuvaiseksi

Narsisti osaa tekeytyä viekkaudessaan myös haavoittuvaksi. Siten hän houkuttelee hyödynnettäviä luokseen. Manipulointi johtaa ihmisen helposti riippuvuussuhteeseen narsistin kanssa, erityisesti jos taustalla on aiempia kokemuksia narsistin kanssa elämisestä. Narsisti tekee kanssaihmisistä riippuvaisia itsestään vetoamalla heidän heikkouksiinsa ja häpeäpisteisiinsä. Narsistin erikoislaatuisuus voi tehdä vaikutuksen – maailma hänen silmillään näyttää hienolta ja jännittävältä. Saatamme haluta päästä osallisiksi siitä. Narsistin suureellisuus voi tarjota meille jotain, mitä omasta elämästämme puuttuu. Ylimielinen ja itsevarma käytös voivat tehdä meihin vaikutuksen etenkin, jos oma itsetuntomme on hatara.
Narsistin ulkokuoren taa kätkeytyy olematon itsetunto. Narsisti ei kykene itse käsittelemään pohjimmaisia tunteitaan, sillä hänen persoonansa on vinoutunut.
Narsistia ei voi muuttaa omalla ymmärryksellä, hyvyydellä ja rakkaudella. Sen sijaan narsisti muuttaa läheisensä – tuhoaa kanssaihmisensä minuuden jatkuvalla mitätöinnillä, tyytymättömyydellä ja toiseen projisoidulla vihalla tai lipevällä käytöksellä ja mukamas rakkauden tunnustuksilla. Paras suojautuminen narsistia vastaan on hakeutua irti tällaisesta ihmissuhteesta. Usein joudumme kuitenkin tekemisiin narsistin kanssa esimerkiksi työelämässä ja tuttavapiirissämme.
Neuvoja narsistin kohtaamiseen:
  •  Tunne itsesi. Tunnista omat tarpeesi, tunteesi ja ajatuksesi: irrota ne narsistin luomista ajatuksista ja mielikuvista. Mieti, miltä elämä narsistin kanssa todella tuntuu, miksi haluat elää hänen kanssaan sekä mitä ja ketä se palvelee ja mihin suhde johtaa.
  •  Tunnusta realiteetit. Tunnista narsistin epärealistiset kuvitelmat, äläkä tavoittele niitä. Mieti, mitkä ovat omia unelmiasi ja pyri niihin.
  •  Aseta rajoja. Tunnista omat rajasi. Narsisti kävelee kyllä ylitsesi, jos et pidä puoliasi. Vain sinä voit suojella itseäsi, älä suostu kynnysmatoksi.
  • Vaali vastavuoroisia ihmissuhteita. Narsissti ei vastaa myötätuntoon myötätunnolla. Vältä siksi läheistä kontaktia narsistin kanssa ja pyri rakentamaan ympärillesi terveitä ihmissuhteita.
Lähde: Sandy Hotchkiss (2005). Miksi aina sinä? Narsismin seitsemän syntiä. Basam Books.
Ps. Narsistille valhe ei ole valhe vaan tahtotila,omien parantumattomasti sairaiden mielenliikkeidensä jatkumo.
Narsisti nauttii satuttamisesta, niin fyysisestä kuin henkisestä.
Ps. Kun narsisti jää kiinni pahanteosta niin tämä saasta tekee kaikkensa syyttääkseen jota kuta muuta samasta tai samansukuisesta teosta.
Mieti hyvä sisko/- veli onko sinun kumppanisi,työtoverisi tai harrastuksiisi liittyvä tai muutoin lähipiiriisi kuuluva henkilö narsisti ? Jos on niin toimi Sandy Hotchkissin ohjeiden mukaan niin elämäsi helpottuu huomattavasti !
Olen tämän aiheen piirissä ollut viime helmikuussa mutta, kun katsoo ympärilleen ja kuuntelee niin tuntuu, että narsismi on koko ajan yleistymässä ja yhä useampi narsisti ei edes yritä hävetä sitä, vaikka aavistaisi, että vauhtia on hiljennettävä vaan de facto leuhkii sairaalla käyttäytymisellään. Niin siksi halusin nostaa tämän esiin

Äänestätkö narsistia

Nyt, kun vaalit lähenevät niin tulette huomaamaan,että yhä useammat ehdokkaat haluavat olla ehdolla joka ikiseen mahdolliseen paikkaan eli EU-parlamenttiin, Eduskuntaan ja Aluevaltuustoon ja ovat jo ennestään kaupunginvaltuutettuja/ kaupunginhallituksen jäseniä, eduskuntaryhmänsä johdossa, puoluejohdossa ja missä lienee kuntayhtymän hallituksissa ym. ym. ja nämä sitten tulevat sulle sanomaan,että olen kovin vaatimaton mutta, kun… niin oikea vastaus on,olen niin perkeleellinen olento,että mulle ei kerta kaikkiaan mikään riitä koskaan missään (ennen kuin kansalaiset ja kuntalaiset huomaavat, että kysymyksessä on nimenomaan sairas narsisti). Kannattaa miettiä, että kun aikoo äänestää jota kuta niin ihan ensimmäiseksi kannattaa fundeeta : ihanko totta tuo tyyppi ehtii hoitaa nuo kaikki hommat kansanedustajan toimen lisäksi? Oikea vastaus on, ettei mitenkään, se vaan on niin, että ”aika on ikuista mutta kello lyökaikki!” -Myös joka ikisen pyrkyri/narsisti kansanedustajan tai sellaiseksi pyrkivän.
Seppo Huhta

3 Comments

  1. Näitä on nähty
    4.7.2022 15:03

    Ne jotka lupaavat kertomatta miten se tehdään ovat narsisteja. Ja ne jotka puhuvat ”pitää muuttaa”, ”tulee ottaa huomioon”, ”on muutettava”, ”meidän tulee” jne. Eli jotka eivät kerro konkreettisesti kuka, koska ja miksi.

    Vastaa
  2. väärinajattelija
    4.7.2022 23:43

    Parhaita koskaan lukemiani artikkeleita, naulan kantaan, kiitos Seppo!

    Vastaa
  3. Seppo Huhta
    5.7.2022 19:00

    Kovasti paljon kiitoksia !

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top