Vihreiden kansanedustaja Soinikoski: Intersukupuolisten lasten ei-lääketieteelliset leikkaukset kiellettävä

Vihreiden kansanedustaja Mirka Soinikoski jätti tänään kirjallisen kysymyksen allekirjoitettavaksi intersukupuolisten lasten ei-lääketieteellisten sukuelinkirurgisten leikkausten kieltämisestä.

Mirka Soininkoski kertoo tiedotteessaan, että Intersukupuolisten lasten kosmeettiset leikkaukset loukkaavat lasten itsemääräämisoikeutta. Sen lisäksi, että intersukupuolisten lasten kosmeettiset leikkaukset rikkovat pahoin lasten itsemääräämisoikeutta, ne voivat aiheuttaa lapsettomuutta, erogeenisen tunnon menetystä, kipua ja muita jälkiseurauksia, jotka vaikuttavat lapsen koko loppuelämään.

Soinikosken esittämien arvioiden mukaan Suomessa syntyy vuosittain 250–850 intersukupuolista lasta, joiden sukuelimet, hormonit tai kromosomit eivät ole tyypilliset joko mies- tai naissukupuolelle. Intersukupuolisuus ei kuitenkaan määrittele henkilön sukupuoli-identiteettiä. Tästä huolimatta Suomessa tehdään edelleen pienille lapsille sukuelinkirurgisia leikkauksia ja annetaan hormonihoitoja, joille ei ole lääketieteellistä perustetta vaan ne ovat puhtaasti kosmeettisia.

Lääkärinä en voi hyväksyä kirurgisia toimenpiteitä, jotka loukkaavat lapsen oikeuksia, koskemattomuutta ja voivat vaarantaa lapsen terveyden. Siksi intersukupuolisten lasten ei-lääketieteelliset sukuelinkirurgiset leikkaukset on kiellettävä lailla, toteaa hämeenlinnalainen kansanedustaja Soinikoski.

Intersukupuolisten lasten ei-lääketieteellisten sukuelinkirurgian kieltämisestä on jätetty aikaisemmin kirjallinen kysymys viime syksynä. Tuolloin kirjallisen kysymyksen vastauksessaan perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru lupasi, että asiaa käsitellään sosiaali- ja terveysministeriön 27.5.2021 asettamassa translainsäädännön uudistamisen valmistelutyöryhmässä. Soinikoski kertoo, että, työryhmäkokoonpano koostui virkamiesryhmästä sekä seuranta- ja arviointiryhmästä. Virkamiesryhmän tehtävänä oli muun ohella tehdä tarvittavat ehdotukset intersukupuolisten lasten itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta lapsen edun ja henkilökohtaisen koskemattomuuden sekä iän ja kehitystason mukaisesti. Valitettavasti translainsäädännön uudistamisen virkamiestyöryhmä päätyi siihen lopputulokseen, ettei intersukupuolisten lasten kehollisen koskemattomuuden suojelua sisällytetä uuteen translakiin, vaikka intersukupuolisten lasten kirurgisista toimenpiteistä on erikseen säädetty lailla esimerkiksi Maltassa, Portugalissa ja Saksassa.

On käsittämätöntä, ettei intersukupuolisten lasten kosmeettisia sukuelinkirurgisia toimenpiteitä esitetä kiellettäväksi translain yhteydessä, vaikka useat lausunnonantajat ja ihmisoikeusjärjestöt ovat kannattaneet niiden kieltämistä laissa, linjaa Soinikoski.

Tämä on myös vastoin hallitusohjelmaa, jonka tavoitteena on vahvistaa intersukupuolisten lasten itsemääräämisoikeutta ja luopua pienten lasten kosmeettisesta sukuelinkirurgiasta, Soinikoski huomauttaa.

Suomessa lapsiasiavaltuutettu ja tasa-arvovaltuutettu ovat toistuvasti huomauttaneet intersukupuolisiin lapsiin kohdistuvista ihmisoikeusloukkauksista. Myös Intersukupuolisten ihmisoikeudet ISIO ry, Lastensuojelun keskusliitto, Amnestyn Suomen osasto, Seta, Suomen Unicef, Sateenkaariperheet ry, Translasten ja -nuorten perheet ry ja Trasek ry ovat säännöllisesti ilmaisseet huolensa siitä, turvataanko translain uudistuksessa intersukupuolisten lasten itsemääräämisoikeus.

4 Comments

  1. Pimpitkin turvattava
    1.7.2022 20:20

    Oiskohan tulllut aika myös laissa kieltää viimeinkin sukuelinten silpominen?

    Vastaa
  2. Ylen ylpeyden -yksi maksu-mies
    1.7.2022 21:34

    On jotenkin noloa
    katsella kuinka onnessaan YLEN uutis ankkurit
    ja journalistit ovat
    kun Pride Vihdoin on taas käynnissä
    3 vuoden** painajaismaisen** tauon jälkeen

    Ehkä taas YLE ankkurit ja ylen journalistit

    voivat pukeutua työpäivän jälkeen SM Nahkaan ylpeinä

    Kävellen Tai pyöräillen Yleltä kotiin Pridenä

    Ylen ylpeyden -yksi maksu-mies *vielä* hetero

    Vastaa
  3. Kainuunkonkari
    1.7.2022 23:52

    Pusketaan kohti ennennäkemätöntä taantumaa ja ”kosmeettisiin” kysymyksiin kohdistetaan huomio. En uskoisi itsekään, että tällainen olisi mahdollista ilman omaa akateemista koulutusta ja ensikäden tietoa akateemisesta pölkkypäisyydestä.

    Vastaa
  4. Realisti
    4.7.2022 00:17

    Suurin osa näistä huolestuneista järjestöistä on tyypillistä Seta, trans yms järjestöä ja vihreä kansanedustaja asiaa viemässä eteenpäin, joten mahtaa olla kaikkien lasten etu ettei asia etene yhtään mihinkään.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top